tiistai 20. kesäkuuta 2017

Hiushemmottelua luonnollisesti

Viikko sitten hiushemmottelua Keidas by Lumossa Tampereella... 💖



Tässä aikaisemmin keväällä totesin hiusteni olevan todella surkeassa kunnossa. Hiukseni siis ovat ei värjätyt, luonnostaan harmaat, kuivat, karheat ja kiharat. Itselläni on luonnostaankin kiharat hiukset mutta tällä hetkellä niitä on vielä avitettu permanentin muodossa. Ja kun joudun töissä ollessani pitämään hiuksia kiinni niin hiukset olivat kovasti katkeilleet kiinnipitokohdasta joten jotain oli siis pakko tehdä. Muutenkin hiuksia oli lähtenyt suht runsaasti koko kevään ajan.

Facebookin luonnonkosmetiikan ryhmässä sitten oli niihin aikoihin keskustelua energialeikkauksesta ja siellä kehuttiin Tampereella sijaitsevan Keidas by Lumon palveluja ja kampaajia. Sivuja aikani tutkittuani varasin sitten ajan sekä energialeikkaukseen että hiusten hoitoon.




Ihan ensimmäiseksi keskustelin kampaajani kanssa hiusteni kunnosta ja mitä haluan niille tehtävän. Sitten valoja himmennettin intialaisen päähieronnan ajaksi. Hieronta tehtiin öljyn kanssa, selkäni taakse sain lämmitetyn kauratyynyn ja harteilleni viltin. Parinkymmenen minuutin kuluttua oloni olikin levollinen ja rentoutunut.

Seuraavaksi oli hoidon vuoro, kampaajani oli alussa tutkinut päänahkaani ja totesi sen olevan punoittava ja ärtynyt josta itselläni ei ollut aavistustakaan koska se ei oireillut millään tavalla mutta ei se ollut kuitenkaan yllättävää kun ottaa huomioon sen kuinka paljon hiuksiani oli kevään aikana lähtenyt ja siitä syystä kampaajani päätyi laittamaan hiusteni juureen savihoidon ja latvoilleni syväpuhdistavan merilevähoidon. Hoitojen vaikuttaessa sain nauttia kupillisesta hyvää kahvia sekä pähkinöitä ja manteleita.

Pesun jälkeen aloitettiin itse leikkaus, leikkaustekniika energialeikkauksessa on puhdas ja selkeälinjainen mm. hiusten kasvusuunnat otetaan huomioon. Näin ollen hiuksista tulee harmoninen ja helposti muotoiltavat ja hiukset tuntuvat elävämmiltä. Kokonaisuutena energialeikkaus rentouttaa ja antaa uutta energiaa sekä hiuksille että mielelle. Hiuksistani leikattiin pitkät pätkät kuivia latvoja pois kerrostaen niin että kiharani saivat ihan uutta eloa ja puhtia. 

Ja jo kampaamossa hiuspohjaani laitettiin Less is moren herbal tonic hiusvettä joka kirkastaa, piristää ja rauhoittaa ärtynyttä päänahkaa jota sitten ostinkin pullollisen kotiin ja jota käytän nyt ainakin kuuriluontoisesti päivittäin parin viikon ajan. Erittäin tehokas yrttivesi joka virkistää ja vahvistaa ärtynyttä hiuspohjaa ja latistuneita hiuksia luomulaatuisten kasviuutteiden avulla. Ja jo tämän viikon käytön jälkeen päänahkani tuntuu virkeämmältä ja hiuksia lähtee vähemmän kuin aiemmin.



Kampaamosta lähti mukaan myös Less is moren flower whip joka on kiharoiden hiusten ravitseva muotoiluvoide. Tällä tuotteella saa pörröisistä kiharoista kauniisti kiertyvät kiharat.

Kotoa löytyy myös saman sarjan Tangerine curl balm joka taas on kiharoiden hiusten hiuksiin jätettävä hoitoaine joka vahvistaa kiharoita ja sen sisältämä sisialainen eteerinen mandariiniöljy nostaa mielialaa. Kiharoista tulee kauniit ja joustavat. Tuoksu tässä onkin aivan taivaallinen.



Välillä tulee myös suihkittua hiuksiin Uniquen hiuksiin jätettävää hoitoainetta joka onkin loistava pika-apu varsinkin kiireisiin aamuihin että saa pörröiset kiharat taas taltutettua. Tuuheutta kiharoille saa Uniquen hiuslakalla tai loistavalla suolasuihkeella. Kumpiakin käytän vaihdellen ja lopputulos on aikalailla sama, suolasuihkeella tulee ehkä enemmänkin surffikiharat.

Sekä Less is moren että Uniquen tuotteita saa ostettua Keidas by Lumosta.
(sekä myös kaikkea muuta ihanaa...)

Kaikkinensa koko kampaajakäynti ja ensimmäinen kokemukseni ekokampaamossa oli hemmotteleva, rentouttava ja ennenkaikkea sain ihanat eloisat ja muhkeat kiharani takaisin 💖
Ja varmasti tämän kokemuksen pohjalta tulen menemään hoidattamaan hiuksiani ja hemmottelemaan mieltäni kyseiseen paikkaan uudestaankin vaikka sijaitseekin aika kaukana asuinpaikastani. Onneksi rautatieasemalta tänne ei ole kuin parin minuutin kävelymatka.



sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Suudelman kestävä...

Uusi mahdollisuus...



Eli kyseessähän on tämä Bellápierre Kiss Proof Lip Crème, Antique Pink 💖joka tuli tässä Lovelula Beauty Boxissa.
Jossa se tuli haukuttua heti ensi kokeilulla mutta nytpä tulin heti pyörtämään puheeni kun annoin sille toisen mahdollisuuden...




Lip Crème levittyy helposti ja aluksi tuntuu todella tahmealta huulilla mutta kun sen antaa kuivahtaa hetken aikaa jota en malttanut ensimmäisellä kerralla tehdä niin koko punaa ei tunne huulilla enää laisinkaan. Ei mitään tunnetta siitä että olisi huulipunaa. Punassa on ihana hedelmäinen tuoksu mutta se hälvenee nopeasti.




Puna on todella pigmenttinen ja kestävä. Ehkä aavistuksen päivän aikana kuluu mutta illalla loput jouduin öljyn kanssa puhdistamaan muuten ei lähtenyt. Koko päivän se kuitenkin huulilla pysyi syömisistä ja juomisista huolimatta. Ja valitettavasti en sitä suudelmin päässyt testaileen että siitä Suudelman kestävästä en voi sanoa mitään... Mutta värinä ihana mattainen antiikki pinkki että todellakin käyttöön jää! 




perjantai 16. kesäkuuta 2017

LoveLula Box kesäkuu '17

Tänään saapui LoveLula BeautyBoxin 3kk:n tilausjaksoni viimeinen boxi...




Ensimmäiseksi huomioni kiinnittyi tuttuun merkkiin Màdaraan, Daily Defence Ultra Rich Balm 60ml
Tuubissa ei kuitenkaan ollut sitä meille tuttua kuviota ja sinistä tai oranssia väriä jotka ovat nokkos- ja pihlajavoidetuubeissa. Siitä sitten incejä tutkimaan kumpaa tämä sitten on? Kummankaan inci ei täsmännyt tämän tuotteen kanssa joten olisiko niin että britteihin on tehty oma DD-voide? No, joka tapauksessa käyttöä tälle kyllä löytyy. (15£/60ml)


Seuraavaksi Bellapierre Kiss Proof Lip Creme Antique Pink 3,8g
Itse odottelin että Jolie Boxissa olisi tullut joku kiva kesäinen huulipuna, täältä se sitten tuli. Tämän luvataan pysyvän huulilla tuntikausia ja kestävän suutelun. Ihana antiikkipinkki mattapuna ja olihan se heti pakko testata.... ihan kiva muuten mutta minulla ainakin jäi huulet toisiinsa todella lujasti kiinni eli ei jatkoon. Täytyy varmaan vielä kokeilla vaikka huulirasvan kanssa pelittäiskö...? Väristä kun tykkäsin tosi paljon. Hmm.. tähän hintaan sais kyllä pelittää tai jos se onkin niin että tarkoitus olisikin jäädä kiinni niihin toisiin huuliin...? 😚😍(20£/3,8g)


Balm Balm Hibiscus Face Mask 5g with Muslin Cloth,
Musliiniliinasta tykkään ja käytössä säännöllisesti
Kuoriva ja syväpuhdistava naamio. Riisijauhoa ja eteeristä ruusuöljyä sisältävä naamio joka syväpuhdistaa ihon. Tämä on jauhe johon lisätään vettä että saadaan tahnamainen seos joka kuivuessaan imee epäpuhtaudet iholta. Mielenkiinnolla testailen. (n.1,2£/2,8£)


Toinen tuttu merkki mutta lähinnä hiustuotteista. John Masters Organics Lavender, Rose Geranium & Ylang Ylang Soap 42g
Kasvojen ja vartalon ihon puhdistukseen sopiva hellävarainen palasaippua, joka jättää ihon puhtaaksi, pehmeäksi ja heleäksi. Saippuassa on oliiviöljyä, cupuacu-voita, palmu- ja kookosöljyjä sekä laventelin ja ylang ylangin eteerisiä öljyjä. Käyttöön tulee mutta saas nähdä mihin käyttötarkoitukseen, sen aika näyttää. (3£/42g)


Boxissa 3 täysikokoista tuotetta, 1 matkakoko, 1 näyte, laskin tuon liinan täysikokoiseksi tuotteeksi. Boxin arvo tässä kuussa n. 43 £ eli 49€. Ihan kivat tuotteet taas ja kivasti erilaista kuin Jolie Boxissa vaikka siitä tykkäänkin enemmän. Mielenkiintoisin tuote oli tuo Màdara ja suurin pettymys huulipuna kun eihän sen kanssa voi edes puhua kun huulet tarraavat kiinni toisiinsa niin lujasti. Niin, ja tämähän oli sitten 3kk:n tilausjaksoni viimeinen boxi tällä erää mutta ehkä joskus rahatilanteen salliessa tilaan uudelleen.

Mitäs mieltä te olette olleet näistä boxeista? Entä tuosta Màdaran DD-voiteesta?
Huhtikuun boxin löydät täältä ja
Toukokuun boxin täältä

Boxia voi tilata 3kk/52,50£/60€ tai 12kk/210£/240€ täältä


torstai 8. kesäkuuta 2017

Jolie Box kesäkuu '17

Tänä keväänä Jolie Boxit ovat tulleet jo ihan alkukuusta, joten tällä kertaa sitä jo tuli hetken odoteltua...
Ja heti viestin saavuttua pitikin sitten postille lähteä.






Kesä on katettu!
Juhlavan kesäkuun kattaus on suorastaan notkuva. Se kuljettaa sinut Islannista Afrikkaan, askeettisesta ja puhtaasta pohjoisesta kuumaan ja runsaaseen etelään.




Ensimmäiseksi boxista käteen osui Sòley Nærð Soothing Tonic Splash 250ml, monipuolisesti hoitava kasvovesi, joka tekee ihosta kimmoisamman, tasapainottaa ja rauhoittaa ihoa. Kirkastaa ja puhdistaa ihohuokosia. Vesi kasvoveteen tulee pohjoisen Islannin vuoristosta, jonka vesi on yksi maailman puhtaimmista lähteistä ja juomakelpoista pulputessaan suoraan kivien ja sammalen välistä. Veteen on lisätty appelsiininkukkaa sekä Sòleyn nimikkoöljysekoitusta.
No, en olis ihan juuri nyt kasvovettä tarvinnut mutta täähän oikeestaan kuulostaa todella mielenkiintoiselta, käyttöön menee ehdottomasti edellisen loputtua! Jo tuo sana Splash kuulostaa ihanalta 😊(38€/250ml)



Biosolis Melt-in -aurinkosuojavoide SPF 30 100ml, helposti levittyvä aurinkovoide sisältää suojakertoimen 30 ja sulautuu iholle täysin näkymättömäksi. Kosteuttaa ihoa mutta ei jätä tahmaista pintaa.
Tämä oli vähän mielestäni turha tuote, kun olen juuri hommannut aurinkovoiteen ja käytän yleensä vaan SPF 50 -tuotteita. (30€/100ml)





Karethic L'Africaine Luxurious Oil 20ml, on monikäyttöinen kuivaöljy, joka sopii erityisesti vartalon iholle sekä hiuksille. Sisältää karitevoita, moringa,- baobab- ja arganöljyä. Tuoksu kesäisen raikas ja makea.
Kaikki öljyt tulee varmasti käytettyä. Tätä ei löytynyt Jolien valikoimasta mutta Naturellement -verkkokaupasta löysin öljylle hinnan (7,80€/20ml)



Neal's Yard Remedies Rose Facial Oil -ruusukasvoöljy 8ml, Etenkin kesällä tuote sopii useimmille ihotyypeille käytettäväksi yövoiteen sijaan iltaisin sellaisenaan. (9,45€/8ml)

Patyka Advanced Plumping Serum -näyte, on Patykan uusi huikean hyvä tehokosteuttava vesiseerumi, joka lisäksi kiinteyttää ja siloittaa ihoa.

Öljyt ja seerumit on aina kivoja, just sain käytettyä edellisen Jolie Boxissa tulleen NYR-öljyn. 



Vaikka aluksi olinkin vähän pettynyt tästä juuri vuoden täyttäneestä boxista niin olihan siinä sitten kuitenkin monta mielenkiintoistakin tuotetta, ainoastaan aurinkorasvan kohtalo jää mietintään...

Boxissa oli tällä kertaa 2 täysikokoista tuotetta 2 minikokoa ja 1 näyte, arvoa kokonaisuudessan boxilla oli 85,25€ eli kohtuullisen arvokkaat tuotteet

Tähän päättyi toinen puolivuotis tilaukseni ja ensi kuussa alkaa kolmas puolivuotis tilaus joten jatkoa piisaa koko loppuvuodeksi 😍

Jolie Boxia voi tilata täältä joko 3kk/79€ tai 6kk/139€

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Naturativ

Naturativ on luonnonkosmetiikan sarja johon olen tänä keväänä ihastunut, enkä vain minä vaan myös poikani.



Itselläni ensi kosketus sarjaan tapahtui jo viime syksynä kun lokakuun Jolie Boxissa tuli Home Spa -jalkojen kuorintasuola joka kuorii ihon kuolleet solut tehokkaasti. Luonnon öljyt ja -rasvat kosteuttavat ja uudistavat kuivaa ja haljennutta ihoa.
En ollutkaan ennen käyttänyt öljypohjaista jalkojenkuorintaa joten tämä oli minulle uusi tuttavuus josta tykkäsin kovasti. Tämän kuorinnan jälkeen kun ei välttämättä tarvitse jalkoja edes rasvata.



Toinen Naturativin tuote joka on tullut Jolie Boxissa on huhtikuun boxissa tullut korjaava hiusnaamio jonka sisältämät luonnolliset uutteet ja öljyt parantavat kuivuneiden ja vahingoittuneiden hiusten kuntoa tehden niistä silkinpehmeät ja tuuheat.
Tämän käyttöönottoa odotan innolla, varsinkin jos lupaukset pitävät paikkansa ja tuote sopii omille kiharille ja kuiville hiuksilleni. On vaan tällä hetkellä avattuna parikin eri naamiota jotka on kulutettava ensin pois...



Aurinkosuojaemulsio kasvoille ja vartalolle SPF 50 mineraalisuodattimilla vastasyntyneestä vanhukseen. Imeytyy nopeasti eikä vaalenna ihoa.
En ole ehtinyt testaamaan tätä kun vasta kerran mutta omalla vaalealla iholla tuntuu toimivan. Hyvin neutraali ja mieto tuoksu, levittyi hyvin eikä vaalentanut ihoa. Ihan pieni tahmainen tuntu jälkikäteen havaittavissa joka ei ollut kuitenkaan häiritsevä.



Satuin olemaan juuri yhden keväällä tehdyn tilauksen aikoihin miselliveden tarpeessa joten päätin kokeilla tätä naturativin misellivettä joka puhdistaa ihon ja meikin hellävaraisesti ja sopii myös erittäin herkälle iholle.
Itse käytän misellivettä vain aamuisin korvaamaan vesipesun. Tykkään sen helppoudesta vesipesuun verrattuna. Ihan hyvä tuote muuten mutta en sitten tiedä johtuuko se tästä misellivedestä vai mistä mutta joinakin aamuina vähän tämän käytön jälkeen kasvoni alkaa punoittamaan ja hieman kirvelemään. Ja tätä ei tapahdu joka aamu vaan tämän parin kuukauden mitä olen tätä käyttänyt on näin käynyt ehkä 5 kertaa. Mene ja tiedä mistä johtuu mutta loppuun käytän.



Seuraavaksi sarjan tehoseerumi ihastukset ecoAMPOULE 1 ja 5

Ensimmäiseksi tuli hankittua tehoseerumi 5 joka on tarkoitettu silmänympärysiholle. Olin muutamista blogeista lukenut kyseisestä tuotteesta ja erään postauksen luvun jälkeen menin samantien tilaamaan tämän ihanuuden itselleni. Lupaa häivyttää silmäpusseja ja tummia silmänalusia ja myös kosteuttaa ja kiinteyttää.  
Juu, en tiedä sitten onko tästä itselle enää kovastikkaan hyötyä mutta ihan niinkuin nuo silmänympärysihon rypyt jos ei nyt hävinneet mutta ainakin hieman tasoittuneet 😍
Ja tätähän ei tarvitse kuin ihan aavistuksen pieni tippa että vaikka tuo pieni pullo onkin arvokasta tavaraa niin kyllä se myös kestää.

Ja palkittu tehoseerumi 1 joka lupaa rauhoittaa, kiinteyttää, kosteuttaa, tasoittaa, poistaa punoituksen
Nämä hyaluronihapposeerumit ovat kyllä ihan omiaan minun ikääntyvälle iholleni. Tykkään!



Ensimmäisen tilaukseni mukana tuli näyte after-shave balmista joka meni 17-vuotiaan poikani testattavaksi, joka tykästyikin tuotteeseen niin että piti tilata täysikokoinen tuote ja samalla siihen otettiin kaveriksi shaving cream. Eli näitä voimme hyvillä mielin suositella ainakin nuorille ensimmäisiin parranajokokeiluihin. Ja tämä äiti on tyytyväinen kun on saanut poikansa käyttämään luonnonkosmetiikkaa 😊



Seuraavaksi itselläni lähtee varmasti tilaukseen tämä hellivä vartalovoide joka huumasi tuoksullaan ja kermaisella koostumuksellaan kahden pienen näytteen verran. Tämä sitten lähempänä syksyä, nyt kesän ajan piisaa kevyemmät kosteuttajat.


sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Täydellinen meikkipohja

Se Täydellinen meikkipohja... 💖


Absolution La Crème du Teint Light
Ensimmäinen kosketukseni tähän tuotteeseen tuli joulukuun Jolie Boxin mukana jossa tuo 15ml:n tuubi tuli ja joka jo ensimmäisellä käyttökerralla sai huokailemaan ihastuksesta. Ei liian vaalea eikä liian tumma, varsinkaan liian tumma joita yleensä lähes kaikki kokeilemani meikki- ja bb-voiteet ovat olleet.


Eli tästä tuli täydellinen meikkivoide minulle, täydellinen sävy, täydellinen levittyvyys, täydellinen koostumus. Voiteessa on melko voimakas tuoksu joka haihtuu kuitenkin nopeasti. 
Eikä siinä vielä kaikki, tämä myös hoitaa sekä suojaa auringolta ja ilmansaasteilta.
Sävy light sopii hyvin vaalealle skandinaaviselle iholle



Tamanuöljy rauhoittaa ja korjaa ihoa, vihreä tee on antioksidanttipommi, joka korjaa vapaiden radikaalien vaurioita ihossa ja auttaa ihoa puhdistumaan toksiineista sekä rauhoittaa.
Sisältää lisäksi kosteuttavaa jojobaöljyä, ruusunmarjaöljyä, inkivääriuutetta sekä bambun ydintä.
Sopii kaikille ihotyypeille, ihanteellinen etenkin helposti rasvoittuvalle ja sekaiholle



Onko tämä sitten meikkivoide vai bb-voide? Omasta mielestäni se on enemmän bb-voiteen kaltainen, ei mitenkään täydellisen peittävä vaan ihon sävyä ja pieniä virheitä tasoittava ja jättää iholle kevyesti kuultavan pinnan.
Itse levitänkin tämän mielummin ecotoolsin bb/cc-voidesiveltimellä (kuvassa alempi) kuin meikkivoidesiveltimellä (kuvassa ylempi), bb/cc-voidesiveltimellä tulee tasaisempi lopputulos kuin meikkivoidesiveltimellä. 

Tätä täydellistä meikkipohjaa sävyssä light voi ostaa Jolien verkkokaupasta täältä ja mediumia täältä 

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Toukokuun loppuneet

Tällä kertaa näyttää "hiukkasen" vähemmälle kuin viime kuussa...



...mutta käydääs ne läpi silti :)



Organic Shop aloe & minerals spa shower gel 2/5
Poika käytti pullon kokoonsa nähden lyhyessä ajassa loppuun. Ei kuulemma vaahdonnut tarpeeksi hyvin ja tuoksu oli erikoinen. Itsekin piti tätä testata mutten sitten ehtinyt, ilmeisesti ei osteta tätä lisää.

Cattier Paris Nourishing shower cream lotus 4/5
Tykkään varsinkin talviaikaan käyttää voidemaisia shower creameja kun iho kuivuu enemmän. Tämä tuoksui lootuksen kukilta ja oli ihan jees, sarjan toinen manteli-kvitten tuoksui paremmalle. Ei kuitenkaan kovin riittoisaa...




Organic Shop Tangerine Body Butter 5/5
Tykkäsin kovasti, ihana vieno mandariinin tuoksu ja paksu kermainen koostumus. Varsinkin kuorinnan jälkeen imeytyi tehokkaasti. Voisin ostaa uudelleen.

Naturativ Body Butter Caramel, Lemon, Vanilla 5/5
Naturativin tilausten mukana tulleet pari testeri purkkia. Ja ihan pakko ostaa tätä viimeistään syksyllä ilmojen viilettyä täysikokoinen purkki 💖

Absolution Le Soin des Mains 5/5
Tuli marraskuun Jolie Boxissa. Korjaava ja suojaava käsivoide. En sitten ihan meinannut raaskia käyttääkään :) Mutta nyt tuli loppu vastaan, ei ehkä ihan parhaiten kosteuttava minun kuiville käsille päivittäin käytettynä mutta ihana tuoksu ja hyvin imeytyi.





Ooh! Oils Of Heaven Anti-Aging Face Oil 5/5
LoveLulasta tässä keväällä tilasin sellaisen 5x5ml kasvoöljypakkauksen joista ensimmäisenä tyhjeni tämä anti-aging versio ja tykkäsin kovasti, on vaan sen verran arvokas tuote etten ehkä heti tätä lähde ostamaan...

Neal's Yard Remedies Rejuvenating Frankincense Facial Oil 4/5
Jolie Lux Boxissa tullut 8ml:n näyte. Tykkäsin kyllä itse tuotteesta mutta jotain tässä kuitenkin oli etten meinannut muistaa tämän olemassa oloa 

Absolution La Crème du Teint Light 5/5
Tuli joulukuun Jolie Boxissa. Täydellinen meikkipohja, Täydellinen sävy, Täydellinen koostumus, Täydellinen levittyvyys... Tarvitseeko sanoa enempää :) Arvokas tuote minun kukkarolle mutta onneksi facebookin luonnonkosmetiikka ryhmästä olen saanut hamstrattua tätä lisää edukkaammin 💖

Màdara Hand & Body Soap Cloudberry & Oat milk 5/5
Kyseinen tuote on palasaippua joten tästä ei ole kuvaa mutta kirjaan sen kuitenkin tähän. Omaan makuuni olisi voinut olla hieman voimakkaampikin tuoksu, on kuitenkin hoitava ja hyvin pesevä. Palasaippua kestää käytössä pitkään, plussaa tästä. Ostaisin uudelleen.


Saldo 4 täysikokoista ja 5 matkakokoa

Kuukauden loppuneet -heinä, -elo, -syys '18 osa 1

T ähän mennessä on postaamatta 3 kk:n loppuneet jotka keräsin samaan roskikseen joten tässä vähän pidempi postaus loppuneista. Näytteitäkin ...