maanantai 30. heinäkuuta 2018

Kesäkuun ostokset '18

Meinasi ihan unohtua postata siitä miten tuli "tuhlattua" kesäkuussa, näillä helteillä kun ei oikein ole jaksanut muutenkaan tehdä mitään, kohta viilenee niin nautitaan nyt näistä viimeisistä hellepäivistä :)

Jotain pientä...


Jolie Box 139€/6kk


Ecotools Dry Brush 8,90€
TRS Ruusuvesi n.3€

Yhteensä: 150,90€

Eli kesäkuussa rahat meni pääasiassa seuraavan puolen vuoden Jolie Boxeihin, vähän harmittaa kun silloin kesäkuussa uusin tilaukseni "ajoissa" kun jos olisin tehnyt tilaukseni vähän myöhemmin olisin saanut 1kk:n kaupan päälle, ihan mun tuuria, mutta näillä mennään.

Kuivaharjausta olen jo pitemmän aikaa halunnut kokeilla ja kun huomasin harjan Sokoksella niin nappasin sen sieltä mukaan. Ruusuvesi Punnitse & Säästä -kaupasta.


sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Kesäkuun loppuneet '18

Huh, kyllä aika menee nopsaan. Nyt ollaan jo heinäkuun puolivälissä ja kesäkuun loppuneet vielä ruotimatta. 

Jos toukokuussa loppui vähän tuotteita niin kesäkuussa päinvastoin ja varsinkin täysikokoisia tuotteita loppui iso kasa, toivottavasti jaksatte lukea loppuun asti :)




Aloitetaan kasvovesistä joita loppuikin ruhtinaallinen määrä



TRS Rose Water 4/5
Punnitse & Säästä -kaupasta ostettu ruusu-vesi joka soveltuu myös jälkiruokiin ja leivonnaisiin mutta myöskin kasvovedeksi ja parfyymiksi kuten pullon kyljessä lukee. Tällä n.3 euron hintaisella kasvovedellä on hyvä aloittaa kasvovesien kerrostaminen. Mieto ruusun tuoksu. Tykkään, uusi pullo jo käytössä!

Novexpert Brume Magnésium 5/5 💖
Ostopostaus täällä
Ihana kasvosuihke joka sopii rauhoittamaan herkkää ihoa. Itse suihkautan tämän kasvovoiteen jälkeen viimeisenä tuotteena ja todellakin säännöllisessä käytössä olleena kasvojen punoitus ja näpyt on hälvennyt lähes kokonaan. En luovu. Uusi pullo jo käytössä, todellinen luottotuote!

Absolution La Brume Systèmique monivaikutteinen kasvovesi 4/5
Tuli syyskuun '17 Jolie Lux Boxissa.
Kaksifaasinen kasvovesi joka sopii todella hyvin varsinkin talviaikaan käytettäväksi, itse en tämän kanssa varsinaista kasvoöljyä enää tarvinnut. Absolutionille ominainen yrttinen tuoksu voi olla joillekkin liikaa mutta mä rakastin sitä, miinusta hurjan kovasta hinnasta...

Avril Misellivesi 4/5
Hyvä perus misellivesi joka ei ärsyttänyt ihoa, käytin aamupuhdistuksessa. Iso pullo ja edullinen hinta. Voisin ostaa lisää mutta vaihtelu noin ison pullon jälkeen virkistää :)

Whamisa Toner Refresh 3/5
Tuli toukokuun Jolie Boxissa.
Ihan ok hyvä sekaiholle tarkoitettu kasvovesi mutta mä en vaan pääse nyt tähän Whamisaan mukaan joku näissä tuotteissä tökkii, onneksi oli vaan pikkupullo. En kuitenkaan ostaisi täysikokoista tuotetta.



Patyka Rosewood Velvet Cleansing Milk 4/5
Tuli syyskuun '17 Jolie Boxissa.
Hyvä kasvoputsari mutta itselläni ei ainakaan silmämeikkiin tehonnut. Riittoisa ja ihan vielä ihan sen hintainen että voisi ostaa. Voisin joskus käyttää toisenkin pullon.

Mossa Clensing Creme-Mousse 5/5 💖
Hinta-laatu suhteeltaan erinomainen kasvoputsari jolla lähtee silmämeikkikin vaikka ei taida olla ihan siihen tarkoitukseen tarkoitettu. Kiva tuoksu ja todella riittoisa. Tätä mennyt jo useampi pullo mutta tällä hetkellä ei löydy jemmoista.

Isla Apothecary Refine + Radiate Beautifying Face Mask 4/5
Tuli myös syyskuun Jolie Boxissa.
Ihana kauneusnaamio joka todellakin kirkasti ihoa ja jälkeenpäin ihanan pehmeä ja siloinen iho! Sen verran miinusta että jos tätä naamiota joutui vähänkään hiuksiin niin oli sitten keltaiset hiukset siitä kohtaa... nimim. pariin otteeseen keltaisia raitoja hiuksissa :D

Olivia Klein Detox Mask 3,5/5
Ostopostaus täällä
Hellävarainen detox-naamio joka sopii hyvin talviaikaan käytettäväksi tai herkempi-ihoisella muulloinkin. Ihan ok naamio mutta itselleni parempiakin naamioita on joten en usko tätä enää ostavani.



Naturativ ecoAmpoule 5 5/5 💖
Hyvin harva kosmetiikkatuote tuottaa rakkaudellisia tunteita mutta tämä tuote on jotain sellaista jonka jokainen pitäisi tuntea silmänympärysihollaan <3 Ihana 

Lavera Hydro Effect Serum 4/5
Vihdoin viime syksynä sain hankittua tämän kehutun seerumin jostain alesta edullisesti mutta vasta nyt keväällä pääsi käyttöön ja olihan tämä hinta-laatu suhteeltaan oikein passeli seerumi jota voisin joskus lisääkin käyttää. Riittoisa, imeytyy hyvin ja ihana raikas tuoksu.




Unique Haircare Curl Styling Cream 3,5/5
Ostopostaus täällä.
Ei ihan niin hyvä kiharavoide kuin Less Is Morella mutta ihan käyttökelpoinen. Mutta eipä mitään huonoakaan sanottavaa.

Ecodenta Black Whitening hammastahna 3,5/5
Messuostoksia
Kirkasti hivenen hampaita mutta ei muuten mitään erikoista, voisin ostaa uudelleen.

Fair Squared Almond käsivoide 4/5
Heräteostos Tokmannilta
Ihana tuoksu, paksu voide joka oli hyvä yökäyttöön. Kosteutti hyvin, voisin ostaa uudelleen mutta tykkään vaihdella.



Ja sitten vielä muutama näytepussukka...

Mádaran CityCC -voide oli ihan huippu, tuosta näytteestä sain testattua neljä kertaa ja todellakin voisin ostaa täysikokoisen tuotteen, jos vaikka ensi kesäksi.

Absolutionin La Sérum Anti-Soif -seerumi ja La Crème Douce Démaquillante -meikinpuhdistus, seerumia olenkin testannut aiemmin vähän isomman näytteen, joka on ihan ok seerumi mutta omalle iholle löytyy parempiakin vaikka ei tämäkään huono ole. Meikinpuhdistus tällä testauksella oli ihan ok, mutta näin pienestä näytteestä ei voi enempää sanoa.



13 täysikoista, 1 matka/deluxekoko ja 3 näytettä

Löytyikö jotain tuttuja tai mielenkiintoisia tuotteita?

Ihanaa helleviikkoa sinulle :)

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Jolie Box heinäkuu '18

Jolie boxia saatiinkin tässä kuussa hieman odotella, ajattelin jo että oman boxini uusi tilausjakso on jäänyt kokonaan kirjautumatta...

Ilmeisesti boxi ei tule enää Jolielta suoraan vaan ainakin firman mukaan Ahvenanmaalta!? No, mutta jokatapauksessa katsellaan boxin sisältö.




'Rakas Päiväkirja', lomakuun boxissa on yksi koko box-historian toivotumpia tuotteita...




Acorelle Eau Fraiche 30ml, -kevyttuoksut koostuvat vehnäalkoholista sekä luonnollisista eteerisistä öljyistä ja kukkaisvesistä. Jokaisessa boxissa on yksi tuoksu kuudesta vaihtoehdosta.

Minun boxissa oli sellainen tuoksu jota ei tuossa kuuden joukossa ollut listattuna!? Vaikka taisikin sattua niin että tämä Neroli Infusion on ilmaistu tuossa lappusessa Sitrus Infusionina!? No, joka tapauksessa tuoksuvaihtoehto osui kohdallani ihan nappiin ja tämän käytän oikein mielelläni pois :)
(19,90€/30ml) hinta Acorellen omilta sivuilta.




Uoga Uoga Lip & Cheek Colour Tender 6ml, on voidemainen huuli- & poskipuna, jolla saa tehtyä kauniin poski- ja huulimeikin. Tuote sisältää puhtaita ja luonnollisia mineraalipigmenttejä ja kasviöljyjä. Todella täyteläiset ja pigmenttirikkaat sävyt levittyvät kauniisti joko siveltimellä tai sormin.

Näitä oli boxeissa kahdessa eri sävyssä, itse sain tuon Tenderin joka on viileä ruusuinen sävy joka sopii minulle paremmin kuin se toinen joka oli persikkainen sävy. Aiemmin mulla ei ole ollutkaan voidemaista poskipunaa joten on vissiin korkea aika kokeilla ja jos ei toimi niin onneksi tätä voi käyttää myös huulilla. (14,95€/6ml) Hinta Uoga Uogan omilta sivuilta.



Couleur Caramel Essence de Provence Cream Eyeshadow 4g
-voidemaisella luomivärillä loihdit säteilevän kesäkatseen. Tuote sopii myös rajausten tekoon. Silkkimäinen koostumus levittyy kauniisti. Tuli hohtavan pronssin sävyisenä.

Jaa, toinen meikkituote... Ja tämäkin voidemainen jota voi käyttää eritavoin, luomivärinä sävy menee itselläni pieleen mutta täytyy katsoa miten toimii rajauksissa. (20,28€/4g) Hinta ecco-verden kaupasta.



Absolution La Crème de Santé -tasapainottava kasvovoide 15ml, on Jolien koko viime vuoden myydyimpiä tuotteita. "Terveysvoide" on kevyen koostumuksen omaava kasvovoide, jonka sisältämä 20 ainesosan kombinaatio auttaa palauttamaan ja säilyttämään ihon tasapainon. Nopeasti imeytyvä koostumus sopii täydellisesti meikin alle ja on ihanteellinen myös miehille.

Jossain boxissa taisi joskus tulla pussinäyte tästä!? Tätä olen halunnut jo pitkään päästä testaileen enemmänkin mutta vielä se ei ole päässyt ostoskoriin saakka. Tästä deluxe sample -koosta pääseekin testaileen vähän enemmän kuin siitä pussinäytteestä joten olen oikein mielissäni tästä. (12,55€/15ml)




Ja sitten vielä näyte Mádaran Smart Antioxidants Anti-Fatigue Eye Creamista, jonka varmasti jossain vaiheessa käytän pois.



Heinäkuun boxi sisälsi 3 täysikokoista tuotetta, yhden deluxe/matkakoon ja yhden näytteen, arvoltaan boxi oli 67,68€, joten oli taas laadukas ja hintansa arvoinen, vaikka aluksi boxi tuntuikin aika "tyhjältä". Oli myös aika erikoinen boxi, kun oli kaksi tuotetta joista oli eri versioita liikkeellä ja niistä kummatkin osui kohdalleen. Ja vielä näistä on kolme sellaista tuotetta joita ei löydy myynnistä Jolielta itseltään.

Miltä boxi teistä vaikutti? Osuiko sävyt ja tuoksut kohdilleen?

Kuukauden loppuneet -heinä, -elo, -syys '18 osa 1

T ähän mennessä on postaamatta 3 kk:n loppuneet jotka keräsin samaan roskikseen joten tässä vähän pidempi postaus loppuneista. Näytteitäkin ...